Puheenjohtajan terveiset

Puheenjohtajan terveiset

Puheenjohtajan terveiset

Saatan olla 36-vuotiaana Muhoksen Vasemmisto ry:n kaikkien aikojen nuorin puheenjohtaja. Otin tehtävän vastaan, kun pyydettiin. Joutui kyllä pohtimaan, olisinko riittävän kokenut tehtävään, kun yleensä järjestöä on johtanut kokeneempi poliitikko. Poliittinen aktivoitumiseni alkoi vuonna 2012, kun lähdin ehdolle edellisiin kuntavaaleihin ja liityin puolueeseen. Siitä lähtien olen ollut mukana Vasemmiston toiminnassa. 

Nyt vuosien kuluessa olen aktivoitunut myös ay-toimintaan. Tekeminen opettaa ja tekemistä löytyy järjestötoiminnan osalta, kun aktiivijäsenten määrä on suhteellisen pieni. Vasemmiston arvoista ja toiminnasta kiinnostuneita kaivataan mukaan toimintaamme. Aktivoitumista onkin jälleen tapahtunut kuntavaalien alla ja jäsenmäärä onkin kasvussa. Toivottavasti tämä suunta jatkuu.

Uskon, että meillä on mahdollisuus saavuttaa hyvä tulos vaaleissa. Ehdokashankinnassa jäimme hieman määrällisesä tavoitteesta, mutta listallamme on monipuolinen valikoima hyviä vaihtoehtoja. Kaikkiin vaaleihin liittyy paljon työtä, mikä ei tavalliselle äänestäjälle näy. Vaalityöhön on osallistunut myös moni uusista ehdokkaistamme. Tämä kaikki on korvauksetonta työtä, johon kukin osallistuu innokkuutensa mukaan oman ajankäyttönsä mahdollistamissa rajoissa. Haluankin kiittää jo nyt ehdokkaita ja muita vaalikampanjaan osallistuvia heidän työstään. Lähivuosina vaaleja riittää. Presidentin- ja maakuntavaalit ovat ensi vuonna ja eduskunta- ja eurovaalit vuonna 2019.

Tulevaisuus asettaa omat haasteensa. Viime vuosina Muhoksen kunta on investoinut paljon ja joutunut rahoittamaan nämä hankkeet pääosin lainarahoituksella. Budjetoinnissa investointeja on alettava rajoittamaan ja samalla etsittävä säästöjä menoista sekä lisää tulorahoitusta. Myös tapahtuva sote-uudistus muuttaa kunnan hallintoa ja rahoitusta. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä maakuntauudistuksen osalta paljon riippuu maan istuvasta hallituksesta.

Lopuksi muistuttaisin, että äänestämällä voit vaikuttaa. Joskus kuullun lausahduksen mukaan: ”Äänestä ketä äänestät, mutta muista, sydän on vasemmalla”.



Jaakko Latvanlehto

Muhoksen Vasemmisto ry

puheenjohtaja