EU-vaalit

EU-vaalit


Europarlamenttivaalit 2014

Vasemmisto sai läpi yhden ehdokkaan Euroopan parlamenttiin. Valituksi tuli Merja Kyllönen Suomusalmelta. Varasijalle pääsi Li Andersson Turusta.

Vaalien tulokset löytyvät täältä


Mitä Euroopan parlamentti tekee?

Viimeisin EU-perussopimus, Lissabonin sopimus, lisäsi voimaantullessaan joulukuussa 2009 Euroopan parlamentin valtaoikeuksia. Parlamentti on nyt tasavertainen lainsäätäjä neuvoston kanssa useimmilla aloilla.

Euroopan parlamentti on toinen tärkeä lainsäädäntöelin Euroopan unionin neuvoston lisäksi Euroopan unionissa. Suurin osa EU-lainsäädännöstä päätetään nykyisin niin sanotussa tavanomaisessa lainsäätämisjärjestyksessä eli parlamentin ja neuvoston yhteistyöllä.

Lainsäätämisen lisäksi Euroopan parlamentilla on tärkeä rooli valvoa Euroopan komissiota ja muita toimielimiä sekä varmistaa niiden demokraattinen toiminta. Parlamentin tehtäviin kuuluu myös komission kokoonpanon hyväksyminen. Lisäksi parlamentti päättää osaltaan EU:n budjetista.

Lisätietoa Euroopan Unionin toiminnasta Eurooppatiedotuksen sivuilta

.

Vasemmiston ehdokkaat Euroopan parlamenttiin

Vasemmiston ehdokkaat Euroopan parlamenttiin

Vasemmistolla on ehdokkainaan täysi lista eli 20 eurovaaliehdokasta. Kaikki ehdokkaat yhteisesittelyssä  Vasemmiston eurovaalikampanjasivulla

Eila Aarnos, kaupunginvaltuutettu, tutkija, psykologian tohtori, Kokkola

Li Andersson, Vasemmistonuorten puheenjohtaja, Turku


Antero Eerola, eduskunta-avustaja, toimittaja, kaupunginvaltuutettu, Vantaa


Toivo Haimi, opiskelija, Joensuu

Merja Kyllönen, liikenneministeri, Suomussalmi


Annika Lapintie, kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja, Turku


Pia Lohikoski, VTM, järjestö- ja koulutuspäällikkö, Kerava

Janne Nieminen, pääluottamusmies, teurastaja, Forssa

Juha-Petteri Pasma, matkailupalvelujen tuottaja, Kolari


Heikki Patomäki, Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori, VTT, Helsinki


Petri Pekkola, lääkäri, Kotka


Hanna Sarkkinen, opiskelija, Oulu


Eila Tiainen, kansanedustaja, Jyväskylä

Sinikka Torkkola,  tutkija, YT, Tampere


Kari Uotila, kansanedustaja, Espoo


Erkki Virtanen, kansanedustaja, Kuopio


Erno Välimäki, metallimies, pääluottamusmies, Pori

Puolue nimeää loput kolme ehdokasta myöhemmin.

Lisätietoa Vasemmistoliiton sivuilta:


Kohti hyvinvointiunionia - Vasemmiston EU-vaaliohjelma 2014

Tulevaisuuden sosiaalinen Eurooppa